Pohjois-Espoon musiikkikoulussa voit opiskella monipuolisesti soittoa, laulua, tanssia tai käden taitoja. Pidämme tärkeänä sitä, että lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa monipuolisesti kohtuullisen lähellä kotia. Myös aikuiset ovat tervetulleita tunneille. Toimimme maantieteellisesti laajalla alueella ja haluamme tuoda opetusta myös sinne, missä muu opetustarjonta on vähäisempää. Nimestään huolimatta koulu toimii myös muualla kuin Pohjois-Espoossa; Musiikkikoululla on yhteensä 11 toimipistettä Pohjois-Espoossa, Järvenperässä, Laaksolahdessa, Viherlaaksossa, Espoon keskuksen alueella ja Syrjälässä, Nurmijärven puolella.
Pääosa opetuksesta järjestetään Espoon kaupungin tiloissa. Espoon kaupunki tukee koulun toimintaa ja teemme myös yhteistyötä Espoon kaupungin kanssa esim. Järjestämällä Kulps-tunteja kouluihin ja olemalla mukana Kulttuuriketjussa järjestämässä opetusta ja esityksiä hoivakoteihin. Opetus on taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaan ja oppilaat pääsevät opiskelemaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Pohjois-Espoon musiikkikoulua ylläpitää Pohjois-Espoon musiikkiyhdistys ry, jonka paikalliset vanhemmat perustivat vuonna 1982.
Tietoa oppilaille. Osio vaatii tunnuksen ja salasanan. Siirry oppilaiden sivuille >
Tietoa opettajille. Osio vaatii myös tunnuksen ja salasanan. Siirry opettajien sivuille >
11.1.2012 · ILMOITTAUTUMINEN KEVÄTLUKUKAUDEN 2012 OPETUKSEEN ON KÄYNNISSÄ
11.1.2012 · TALVILOMA ESPOOSSA on viikolla 8, 20-24.2.2012 ja KOULUMME AVOIMET OVET VIIKOLLA 9
26.1.2012 · Vapaita soitinopetusaikoja Muuralan alueella KEVÄTLUKUKAUDELLA 2012
24.1.2012 · Vapaita soitinopetusaikoja Juvanpuisto-Niipperi alueella KEVÄTLUKUKAUDELLA 2012
26.1.2012 · TALVILOMAKURSSI YLI 10v. BIISINIKKAREILLE 20–24.2.2012 - KATSO TÄÄLTÄ!
Ilmoittautuminen tiiviskurssille >
13.6.2011 · MUSIIKIN PÄIVÄLEIRI 13.-16.6.2011